Terveisiä Islannista!

Tiistai 30.6.2009 klo 10:30 - Johanna Koivunen

Tammat 800 hehtaarin kesälaitumellaan.

Tulen ja jään maa opetti meille lisää islanninhevosesta. Se avaruus ja väljyys viimeistään vakuutti meidät hevosten tarpeesta kasvaa villinä ja vapaina varsalaitumillaan. Hevosrodun vahvuus, sitkeys ja rohkeus ovat ainakin osittain kasvatustavan tulosta. Emme aio luopua tästä islantilaisesta perinteestä, vaan pyrimme omalla tilallammekin siihen, että varsoja käsitellään mahdollisimman vähän ja ne saavat elää laumassa kunnes koulutuksen aika koittaa. Tosin meillä ei ole 800 hehtaarin laidunaluetta, joten pitää vähän soveltaa... ja muutamat varsamme ovat meille niin kallisarvoisia, että laskemme päät aamuin illoin...

Se, että hevoset kasvavat laumoissa vailla jatkuvaa kontaktia ihmiseen, ei tarkoita etteivätkö islantilaiset olisi ylpeitä hevosistaan. Hienoja kirjoja ja kuvia islanninhevosaiheista löytyy kaupoista paljon. Ylpeys näkyy myös teoissa ja ajnkäytössä. Kun hevoset on ratsutettu, ne tekevät työtä ihmisen kanssa ja ihmisen hyväksi. Hevosten kanssa puuhaillaan vaikka mitä. Seurakilpailut vetävät väkeä arkisinkin, ja pyöräteiden sijaan autoteitä reunustavat ratsastusreitit. Hevosia viedään näyttelyihin ja kisoihin ahkerasti.

Ymmärsimme myös, että laitumilla kasvamisella on varjopuolensa. Kaikki varsat eivät selviä aikuisiksi asti. Esimerkiksi oma nuori tammavarsamme oriista Ás frá Ármoti kuoli äkilliseen suolistotulehdukseen talvella 2008. Tiiviisti ihmisen vierellä kasvanut olisi saattanut pelastua nopealla lääkärinhoidolla. Karulla saarella eläimen inhimillistämiseen ei ole ollut varaa, ja ne ovat saaneet elää hevosen elämää hevosten kesken.

Jalostustyötä ajatuksella ja sydämellä

Islantilaiset ovat ihailtavasti perehtyneet hevosrotunsa sukulinjoihin ja kunkin linjan ominaisuuksiin. Astutettavalle tammalle valitaan ori järjellä ja tunteella. Muotioreja löytyy Islannistakin, mutta tarjonta on valtava. Tosimielellä jalostavat miettivät kyllä yhdistelmien sopivuutta ja tutkivat jälkeläisnäytöt huolellisesti.

Pääsimme tapaamaan muutamaa nimekästä kasvattajaa. Vierailimme Auðsholtshjáleigussa Gunnar Arnarsonin ja Kristbjörg Eyvindsdóttirin luona (www.horseexport.is). He ovat jo neljästi saaneet vuoden kasvattajapalkinnon. Parivaljakon työ teki lähtemättömän vaikutuksen. Hyvääkään hevosta ei käytetä jalostuksessa, jos ei se jätä vähintään itsensä veroisia jälkeläisiä. Ausholtsjaleigussa tämä periaate toi viime vuonna yli 21 palkittua nuorta hevosta.

Haflidi Th. Halldorsson (www.armot.is) puolestaan painotti, että tärkeintä kasvatusuran alussa on panostaa hyviin tammoihin. Muuten työ ei etene.

Kuten Eidfaxin pääkirjoiteuksessa taannoin todettiin, kilpahevoset eivät ilmesty tyhjästä. Nekin ovat jalostustyön tulosta, joten vastakkainasettelu kisa- ja jalostustyön kesken on turhaa. Islannissa ne limittyvät luonnollisesti. Useiden kisakonkareiden tallissa asuu myös nimekkäitä jalostushevosia. Ja esimerkiksi kisaohjelmista käy ilmi myös hevosen suku.

Pikkuamerikka?

Shoppailijan taivas sijaitsee ehkä Islannissa. Ainakin jos sattuu olemaan tätiratsastaja. Hevosten myyntinäyttelyiden lisäksi kukkaroa keventävät hevosvaruste- ja vaatekaupat. Ruokatarjonta on ylimaallisen hyvää ja neuleet ja muut Islannille tyypilliset tuotteet houkuttelevia.

Pankkikriisi on vaatinut veronsa, mutta amerikanmallisia valtavia trailereita ja maastureita näkyi tallien liepeillä edelleen.

Islantilaiset tekevät kovasti töitä. Välillä juodaan kahvia ja jutellaan, mutta ainakin talleilla työpäivä venyy aamusta ja illasta todella paljon. Monilla hevosihmisillä on myös siviilityö ja hevoshommat tehdään työpäivää ennen ja sen jälkeen. Ilmankos maneesit ovat yleistyneet: sääolot ovat mitä ovat ja yöt sielläkin pimeitä.

Kovaan työntekoon opetetaan muuten lapsetkin. Jossakin vaiheessa koululaisten edellytetään tekevän tietty viikkomäärä töitä kesälomallaan. Jos ei lähipiiristä työtä löydy, kaupunki työllistää. Kylän kukkapenkkejä hoitivatkin yleensä sadeasuiset nuorisoryhmät.